takaisin
 

Pilvilinna

Oli kulunut tuskin vuottakaan Helsinki-Vantaan lentoaseman kolmannen kiitotien käyttöönottamisesta, kun alueella havaittin Pohjanlahden rannikolla tavallinen, mutta sisämaassa harvinainen maankohoamisilmiö. Polkupyörillä työpaikoilleen saapuvat alkoivat tuntea sen ensimmäisenä havaitsessaan työmatkojensa käyvän kerta kerralta raskaammaksi, mutta toisaalta kotimatka alkoi piankin sujua koko matkan vapaalla lasketellen. Kohta ilmiön panivat merkille myös lentokenttätekniikan insinöörit, joiden vaaituslaitteet alkoivat näyttää hälyttäviä lukemia, joita ei voinut enää sijoittaa mihinkään virhemarginaaliin.

Valtion Laitosten Sekakomissiossa asetettiin työryhmä asiaa seuraamaan, ja siinä arveltiin oudon tilanteen johtuvan lokaalista gravitaatio-anomaliasta, mutta koska maan kohoaminen oli hidasta, katsottiin parhaaksi olla tekemättä mitään. Aina kun jokin tienpätkä osoitti murtumisen merkkejä, sille kohdalle ajettiin lisää sepeliä ja asfalttia, halkeamia ja säröjä tilkittiin, julkisivut paklattiin, hiottiin ja puunattiin kliinisen puhtoisiksi.
      Kun terminaalirakennuksien katot alkoivat hipoa pilviä, lentoaseman arkkitehti pääsi mielipuuhaansa suunnitelemaan kolkkoja, mutkittelevia putkia, ja monikerroksisia labyrintteja, joihin matkustajavirtoja ohjattiin epäselvin tai ristiriitaisin opastein, johtipa moni tuon kekseliään kontstruktivistin viritelmistä puolen tunnin kiemurtelevan talsimisen jälkeen umpikujaan. Lohduttoman näköisiä, apaattisia turistilaumoja nähtiin kuljeskelevan ristiin rastiin katakombien sokkeloissa ja tavattiinpa heitä harhailemassa kiitoteiden välisillä ruoho-aroillakin poispääsyn toivossa.

Maan kohoaminen jatkui alati kiihtyvällä vauhdilla ja ylämäki kävi pian niin jyrkäksi, ettei asemalle päässyt enää autoilla. Se puute korvattiin helikopterikuljetuksilla ja yritteliäät yhteistyökumppanit keksivät asentaa tuloteille hiihtohissejä, niin että asiakkaat ja toimihenkilöt useinkin tulivat paikalle vinssipelillä ja taittoivat kotimatkan yhdessä hujauksessa slalom-suksilla. Lentoasema sai tästä toiminnasta mukavasti lisätuottoja, millä perusteella moni yksikkö pystyi hyvällä omalla tunnolla irtisanomaan ennätysmäärän väkeä.
      Lentoasemaa koetettiin pultata paikoilleen erilaisilla valutöillä, joissa ei harjaterästä säästelty, samoin riippusilloista tutuilla, ranteenpaksuisilla sinkkivaijereilla, jopa purjealusten perinteisiä ketjuankkureita kokeiltiin - kaikki turhaan.

Kun Helsinki-Vantaan lentoasema kiitoratoineen, terminaaleineen, parkkitaloineen ja panssariaidoin ulkomaailmasta eristettyine maa-alueineen irtaantui lopullisesesti maaperästä, tapahtuman aiheuttama valtavan jylinän saattelema paineaalto taittoi Etelä-Suomen metsää kuin tulitikkuja ja kellautteli nurin puistojen ytimestään lahoja lehtipuita kuin hirmumyrsky ikään, iroitteli peltikattoja ja särki ikkunoita ja aiheutti terveyskeskuksissa ruuhkaa vielä viikkojenkin päästä, kun ihmiset menivät valittelemaan sietätämätöntä tinnitusta korvissaan.
      Ilmaan kohonneen lentoasema-alueen pohjasta sateli vielä pitkään valtavia kivenjärkäleitä, jotka aiheuttivat kraaterikuoppia koko Fennoskandian alueella kun ilmojen teille erkaantunut maapläntti harhaili virtausten mukana sinne tänne.

Lentoaseman liiketoimintoihin asialla ei olut suurta vaikutusta, sillä vaikka maaliikenneyhteydet katkesivatkin ja sitä myötä pysäköintituotot, sen kompensoi nopeasti lisääntynyt charter-lentotoiminta: pitihän lentoseman henkilökunnan päästä välillä käymään kotonaan. Reittiliikenne toimi normaalisti, jopa sujuvammin kuin ennen, sillä kenttä sijaitsi nyt kaukana vilkkaasti liikennöidyistä reittiputkista ja oli entistä houkuttelevampi Gateway-asema.
      Kun tilanteen katsottiin vakiintuneen, saatiin siitä hyvä syy tuplata henkilökunnan työmäärä samalla palkkoja leikaten.

Kun lentoasema-alue ajelehti viimein kansainvälisten aluevesirajojen ulkopuolelle, lentoasemaa lakkasivat sitomasta EU:n työlainsäädäntö ja loputkin kansainväliset sopimukset. Se oli varsinainen piristysruiske liikennetoimialalle, koneita kiersi lentoaseman yllä kahtena lomittaisena, vastakkaisiin suuntiin kulkevana spiraalisuppilona, mikä palkittiin henkilöstölle väkeä vähentämällä - heittämällä heidät kylmäverisesti yli laidan.
      Samalla päätettiin kokeilla uutta palvelukonseptia, jossa yhdellä ihmisellä teetettiin kolmen henkilön työt samalla kun poistettiin haittalisät ja lomakorvaukset, ja kohta oivalla markkinapaikalla jo viriteltiinkin pelikasinoita, bordelleja, puutarhatonttunäyttely, huvipuistoja ja maailman suurin taxfree-zone: asiakkailta ei pitänyt elämyksiä puuttuman.

Henkilökunta alkoi väsyä moiseen menoon ja katsoi parhaaksi olla palaamatta tuohon maailmanlopun syöveriin, mutta sekös Valtion Laitosten Sekakomissiota jaksoi vähempää kiinnostaa, sillä tunnusluvut kertoivat kehityksen suunnan olevan oikea - joskaan ei riittävä. Lopulta Lentoasema-alue hävisi tutkasta Pohjoisen Jäämeren yllä, ja jossain siellä kalotin kaamoshämärissä se lienee tänäkin päivänä.

Pekka Suni