takaisin

Happosen enkka

- parkkivahdin rankka iltapuhde -

by Pekka Suni

Vantaan kaupungin pysäköinninvalvoja Ossi Happonen astui ulos ulkomaanterminaalista lähtevän liikenteen sillalle. Hän asetti peililasit silmilleen, otti punaisen virkapukunsa rintataskusta Ballograf-kynän ja napsautti sen toimintavalmiuteen peukalon liikkeellä, jolla toisissa oloissa viritetään Smith & Wesson. Pahin aamuruuhka oli jo hellittänyt ja Ilmailulaitoksen pehmotpalveluesimiehet poistuneet. Miten monta kertaa he olivat jopilanneet hänen ennätysyrityksensä. Puuttuivat selviin tilanteisiin ja peruivat hänen maksumääräyksiään. Heillä oli väärä asenne! Asiakaspalveluhenkisyys. Happonen mutusteli hetken vastenmielistä sanaa - eikö ne lälliäiset tajunneet, että jollei sakottanut, ramppi olisi tukossa! Happonen oli hintelä varreltaan, mutta hieman takakenossa sakkoa kirjoittaessaan hänellä oli arvovaltaa. Turha oli naama punaisena karjua tai syytää rivouksia, ne haihtuivat peililaseista kuin usva auringonnousuun. Happonen ei herroja kumarrellut.

Oli tulossa hyvä päivä. Happonen oli aloittanut kierroksensa jo aamuviideltä, ylitunnit hän ottaisi kyllä takaisin jonain hiljaisempana aikana. Lennonjohtajien lakon jälkeistä etsikkoaikaa ei missään nimessä sopinut hukata. Maksukehotuksia olikin kertynyt plakkariin jo sievoinen nivaska. Happonen tiesi tekevänsä yhteiskunnallisesti arvokasta työtä. Liikennekasvatusta, kyllä, mutta ennen kaikkea hänen ansiostaan velkaisen kaupungin kassaan virtasi jatkuvasti kipeästi kaivattuja tuloja. Jospa heitä vain olisi enemmän!

SAS Express -paikalle pysähtyi Volvo. Ovi kävi ja kuljettaja loikki salkku kädessä takinliepeet liehuen lähtöselvityksen suuntaan. Happonen vilkaisi taakseen. Ei Ilmailulaitoksen sinappitakkia näköpiirissä. Ja sehän on sakko. Kun Shellin kaveri tuli viemään autoa pohjakerroksen VIP-alueelle, Happonen oli jo siirtynyt kerrosta alemmas. Hänen asialleen oli vain eduksi, että kundi viskasi sakkolapun muitta mutkitta tuuleen lepattamaan.

Happonen ravasi koko päivän terminaalien väliä, kipusi väsymättä rappuja ylös alas, tutki välillä tulevien- ja lähtevien lentojen aikataulumonitoreja ja ajoitti iskunsa lentojen mukaan. Ne olivat tänään onnekkaasti myöhässä. Toimintaa siivitti kasvava tietoisuus, että hänellä oli vihdoinkin tilaisuus lyödä legendaarisen edeltäjänsä Pasi Raivion - Saddamin nyrkin enkka. Raivio oli saanut surmansa virantoimituksessa kun sakkolapusta raivostunut autoilija oli ajanut hänen ylitseen kaupungintalon edessä. Ammatissa oli riskinsä.

Ylitöiksi meni, viis siitä. Kello löi vasta seitsemää illalla ja hän oli jo tasoissa! Nyt oli aikaa nautiskella. Kuka saisi kunnian sinetöidä hänen voittonsa? Pitkä päivätyö alkoi kuitenkin vaatia jo veronsa. Happonen päätti ottaa varman päälle ja iskeä ulkomaan terminaalin pohjakerroksen inva-alueella.

Metallihohtoinen Mersu kuin tarjottimella, ei puhettakaan sinisestä P:stä ikkunalla. Happonen otti kynän esiin maneeriksi muuttunein elein, tarkisti auton rekisterinumeron, määritteli värin ja merkin ja kirjasi ne maksukehotukseen. Sitten hän ruksasi rikkeen laadun ja sinetöi rangaistusmääräyksen kirjoittamalla huolellisesti, kieli keskellä suuta, pysäköinninvalvojan omakätisen historian siipiä havisuttavan allekirjoituksen.
- Voi poika kulta, et kai sinä vain minulle sakkoa kirjoita!
Väräjävä, hieman käheä ääni kuului pyörätuolissa paikalle rullaavalle vanhalle naiselle. Elämän runtelemat päivettyneet kasvot syviä juonteita täynnä.
- Kun teillä ei ole tuota lupakorttia näkyvillä, Happonen sanoi kiroten mielessään.
- Voi, se jäi toiseen autoon. Mutta näettehän te itsekin että minä olen invalidi.
- Olen pahoillani, säännöt ovat sääntöjä, vastasi Happonen jyrkästi, samalla jo piristyen. - Te voitte kyllä tehdä kirjallisen valituksen maksukehotuksesta löytyvään osoitteeseen - vaikkei siitä mitään hyötyä ole.
- Niin kai se sitten täytyy. Voisitteko te riuskana nuorena miehenä kuitenkin vähän auttaa minua, autoon nouseminen tahtoo olla lonkan vuoksi vähän hankalaa.

Happonen kärvisteli mielessään muttei kehdannut kieltäytyäkään. Hän avasi oven, nosti ensin painavan käsipakaasin sisään ja avitti sitten rouvan ohjaajan paikalle, taitteli pyörätuolinkin ja laittoi sen takakonttiin. Nainen penkoi kassiaan. Tippiä vielä? Tämä kruunaa kaiken, Happonen ajatteli suu messingillä.Lompakon sijasta nainen vetikin esiin laakean lasiastian, jossa tumman tökötin seassa uiskenteli harmaita läikkiä.
- Jos saan kertoa teille, nainen sanoi matalalla salaliittolaisen äänellä. - Tässä on kaikki mitä minulla on. Ainoan poikani jäännökset. Hän elää vielä keskuudessamme soluviljelmänä, vaikka sielu lepää jo taivaassa.Nainen kertoi jalkojaan kärsimättömästi nostelevalle Happoselle tarinan, kuinka poika oli kadonnut lomamatkalla Espanjassa. Vihdoin hänen jäännöksensä olivat tarttuneet kalastajien verkkoon Mallorcalla. Sieltä hän oli nyt tulossa. Patologian laitokselta olivat antaneet naiselle säälistä mukaan biologisen uurnan, jota hän nyt avoimesta auton ovesta Happoselle esitteli.
- Nilkassa oli vielä kiinni oranssi nailonköyden pätkä. Poliisi arveli, että hän olisi ollut sekaantunut huumeiden salakuljetukseen. Ei ikinä meidän Usko!Nainen kiihtyi poikaa puolustellessaan niin että pyhäinjäännös kirposi hänen käsistään ja särkyi Happosen jalkojen juureen asfalttiin. Tahma jäi kuitenkin melkein ehjäksi, pannulappua muistuttavaksi pyöreäksi laataksi. Nainen purskahti itkuun ja alkoi mölistä kuin Happosen lomamatkalla Agadirissa kuulema aasi. Sitä ääntä ei kerta kaikkiaan voinut sietää. Happonen kaapi Uskon jäänteet maksukehotukselle tarkoitettuun minigrip-pussiin ja iski sen eukon kassiin. Sitten hän tempasi sakkolapun naisen ojennetusta, tutisevasta kädestä ja harppoi ripein askelin pakoon.

Lähtökerroksen pankki oli vielä auki. Happonen meni ja maksoi sakon omasta pussistaan. Tulipahan kuitenkin ennätys rikottua. Saatanan luuska, meni pilaamaan kauan ja hartaasti odotetun juhlahetken. Sitten hän riensi kotimaan terminaaliin jossa ehätti viinakauppaan, osti pullon koskenkorvaa jolla huuhtelisi äkkiä pois muiston iljettävästä hempeämielisyyden puuskastaan.

Ulkomaan terminaalin pohjakerroksen uumenista ryömi esiin metallinhohtoinen Mercedes Benz. Auto pysähtyi poistumistien liittymässä, sivuikkuna avautui ja jotakin läsähti päin Stop-merkkiä. Liikennemerkkiin jäi märkä läiskä.